Valikko Sulje

Uudenmaan Leipä

Uudenmaan Leipä Asiakastarina

Uudenmaan Leipä on klaukkalalainen perheyritys ja sillä on alalta jo pitkä, yli 60 vuoden historia. Uudenmaan Leivän myymälä sijaitsee Klaukkalassa samassa rakennuksessa heidän leipomo-konditoria Cafe Hugon kanssa.

Uudenmaan Leivän myymälään tehtiin maaliskuussa iso ja intensiivinen remontti, ja uuden myymälän avajaisia vietettiin tiistaina 19.3.2024. Uudet tilat ovat saaneet hienon vastaanoton, ja niitä on yrittäjä Reko Rajapuron mukaan kehuttu jopa Klaukkalan hienoimmiksi tiloiksi.

”Ollaan oltu kokonaisuudessaan erittäin tyytyväisiä vitriineihin ja lopulta oltiin todella tyytyväisiä myös tuohon valkoiseen väriin. Tuotteet tulee raikkaasti esille.”

Asiakkaalla oli alun perin ajatuksissaan tuote, joka lopulta keskustelujen jälkeen vaihtuikin saman merkin eri mallin tuotteeksi. Yhteistyö sujui hyvässä hengessä koko prosessin ajan. Pohdinnan ja vertailun jälkeen lopulta päädyttiin keskuskoneellisiin Konditoriavitriini Carinoihin. Carina 04-vitriineistä rakentui näyttävä vitriinilinjasto uudistettuun myymälään. Linjaston kruunaa yksi Carina 05-itsepalveluvitriini sekä Jäätelövitriini Volans gelaton myyntiä varten.

Vaikka asiakkaalla tuli muutoksia remonttiaikatauluun, se ei haitannut prosessia. Asiaankuuluvien käyttöönottotarkastusten jälkeen kalusteita säilytettiin Myymäläkalusteen varastossa siihen asti, kunnes asiakkaan puolelta remontti oli siinä pisteessä, että toimitus voitiin toteuttaa. Se, että kalusteet toimitetaan tehtaalta lähtökohtaisesti aina ensin Myymäläkalusteelle, on suuri etu.

Rajapuro on tyytyväinen kalusteisiin ja hänen toiveenaan oli saada myymälään nimenomaan keskuskoneelliset vitriinit omakoneisten kalusteiden sijaan. ”Itse vitriinit ovat toimineet erittäin hyvin. Keskuskoneasennus oli luonnollisesti paljon työläämpi, mutta pitkällä tähtäimellä se oli kyllä hyvä valinta, sillä esimerkiksi vitriinit on nyt todella helppo siivota niiden alaosasta siellä olevan tyhjän tilan takia. Myös huolto on nyt helpompi, kun tarvitsee huoltaa periaatteessa vain yhtä laitetta. Vitriinit ovat myös hiljaisemmat, kun siellä on vain puhaltimet. Uskon myös tämän ratkaisun myös olevan energiatehokkaampi, kun on näin monta vitriiniä rinnakkain.” hän kuvailee.

Rajapuron mukaan heidät alkuun yllätti se, miten paljon lisävarusteena ostetut pyörät nostivat vitriinien korkeutta. ”Pelättiin sitä, että vitriini nousee liian korkealle ja myyjät eivät näe kunnolla sieltä yli, mutta kun emme pidä vitriinin päällä mitään, niin siitä näkee ihan hyvin yli. Ja toisaalta tuotteet tulevat nyt vähän paremmin esille korkeammilla vitriineillä, joten se on plussaa. Pyörät myös helpottivat vitriinien liikuttamista aika dramaattisesti.” hän kertoo.

 

”Ollaan oltu kokonaisuudessaan erittäin tyytyväisiä vitriineihin ja lopulta oltiin todella tyytyväisiä myös tuohon valkoiseen väriin. Tuotteet tulee raikkaasti esille.” toteaa Rajapuro tyytyväisenä.

 

Reko Rajapuro, Uudenmaan Leipä

uudenmaanleipa_smk_carina
uudenmaan_leipa_carina
uudenmaanleipa_smk_vitriinit

Konditoriavitriini Carina